Kuntayhtymäjohtaja tiedottaa

Vuoden 2021 toinen lisäsuoritepäätös
OKM on 2.12. myöntänyt kuntayhtymälle koronaviruksesta aiheutuviin tukitoimiin harkinnanvaraista perusrahoituksen korotusta 68 000 euroa ja tavoitteellisen opiskelijavuosien määrän ylitykseen 28.9 opiskelijavuotta eli 177 288 euroa. Koska rahaa oli vain vähän jaettavissa, sai kuntayhtymä vain noin 30 % hakemastaan lisäsuoriterahoituksesta. Lisätietoja antaa johtoryhmä.

Yhtymävaltuusto päätti
– valita BDO Audiator Oy:n tilintarkastusyhteisöksi vuosille 2021-2024
– hyväksyä esityksen mukaisesti talousarviomuutokset vuoden 2021 talousarvioon (osavuosisuunnitelma 3/2021)
– hyväksyä talousarvion vuodelle 2022 ja taloussuunnitelman vuosille 2023-2024
Lisätietoja antaa kuntayhtymäjohtaja puh. 040 900 8450 ja talous- ja hallintojohtaja.

Hyvää Joulua ja suuret kiitokset henkilökunnalle
Kuntayhtymä kiittää koko henkilökuntaa ja opiskelijoita kuluneesta vuodesta. Mennyt vuosi oli jo toinen koronavuosi ja se on toki näkynyt myös Novidassa. Kaikesta huolimatta olemme selvinneet vuodesta hyvin, kiitos siitä kuuluu henkilökunnalle ja opiskelijoille. Kuntayhtymän puolesta toivotan teille ja läheisillenne oikein hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2022.

Antti Virtanen

Talous- ja hallintojohtaja tiedottaa

Tilinpäätösaika lähestyy
Vuoden 2021 tilivuosi lähenee loppuaan. Alustavaa tilinpäätöstietoa esitellään yhtymähallituksen kokouksessa 22.2.2022. Kuntayhtymän yhtymähallitus käsittelee tilinpäätöksen kokouksessaan 29.3.2022.

Tilinpäätöksessä on tärkeää kohdistaa menot ja tulot oikealle vuodelle. Tavaran tai palvelun toimituspäivämäärä ratkaisee mille kaudelle suoriteperusteisesti menot ja tulot kirjataan riippumatta laskun päivämäärästä tai eräpäivästä.

Ostolaskut: Ostoreskontra suljetaan 17.1.2022 eli kaikki ostolaskut, jotka koskevat vuotta 2021 on oltava asiatarkastettuna ja hyväksyttynä 17.1.2022, vaikka eräpäivä olisikin myöhäisempi.

Myyntilaskut: Vuoden 2021 tulot pitää olla laskutettuina viimeistään 25.1.2022. Laskujen päivämääräksi ja tositepäiväykseksi on laitettava 31.12.2021, joten huomioikaa eräpäivä (asiakkaan maksuaika).

Sisäiset laskut: Sisäiset laskutukset tulisi olla laskutettuina 25.1.2022 mennessä ja toimitettava tiedot taloustoimistoon.

Palkat: Joulukuussa on ns. ylimääräinen palkka-ajo myöhässä olevia aineistoja varten, jotta kaikki palkkakustannukset saadaan oikealle vuodelle, maksupäivä on 31.12.2021. Tämän ajon aineistopäivä on 22.12.2021.

Lisätietoja antaa kuntayhtymän taloustiimi.

Rehtorit ja apulaisrehtorit tiedottavat

Myllykyläntien joulukuusi

Rauhaisaa joulunaikaa ja kiitos kuluneesta vuodesta!
Vuoden 2021 aikana oppivelvollisuusikä nousi 18 ikävuoteen, opettajien vuosityöaikaan siirtymisessä oltiin vuotta viisaampia ja pandemia jatkui koko vuoden. Opettajuus on reformin myötä pysyvästi muuttunut ja toimintatapamme on muutettu sen mukaisiksi. Opetusta ja ohjausta on lisätty runsaasti, Novidaan on palkattu neljä erityisopettajaa, 15 ammatillista ohjaajaa, kaksi opinto-ohjaajaa lisää sekä opetustunteja on lisätty opiskelijoille. Näiden lisäresurssien ansiosta olemme hyvin varautuneina valmiit ottamaan vastaan tulevan vuoden 2022 uusine haasteineen.

Epidemia ei päästä meitä kuitenkaan takaisin vanhaan normaaliin. Meidän on hyväksyttävä uuden normaalin mukainen toiminta, jossa otamme jatkossakin toisemme huomioon noudattamalla mahdollisia turvallisen työyhteisön toimintatapoja.

Haasteellisesta vuodesta huolimatta olemme onnistuneet meidän tärkeässä tehtävässämme, toisen asteen opiskelijoiden opintojen etenemisessä äärimmäisen hyvin. Kiitos siitä kuuluu Teille, Novidan henkilökunnalle, opiskelijoille sekä työelämän edustajille!

Hyvää joulun aikaa Teille kaikille! Pitäkää huoli itsestänne ja läheisistänne!
Pedagoginen rehtori, Petri Lähde

Päälliköt tiedottavat

Ammatillisen koulutuksen eKampus 2025/2035-visio

Novida osallistui eKampus-hankkeeseen, jonka tuotoksena valmistui Ammatillisen koulutuksen eKampus 2025/2035-visio -julkaisu. Julkaisuun voi tutustua täällä: https://viewer.joomag.com/ammatillisen-koulutuksen-ekampus-2025-2035-visio-joulukuu-2021/0647257001638801982?short&

Novidasta tekijöinä ovat olleet Jouko Lautaoja, Eija Ronkola, Jukka-Pekka Virtanen, Marika Leppänen, Siru Visti ja Anne Mähönen. Lisätietoja antavat edellä mainitut henkilöt.

Kiusaamisen ehkäisy on tärkeää
Novida on mukana OPH:n rahoittamassa OLO, Oikeus Laadukkaaseen Ohjaukseen -verkostohankkeessa. Yksi hankkeen tavoitteista on keskeyttämisten ehkäisy ja opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen. Tähän teemaan liittyen toteutetaan kiusaamisen ehkäisyyn liittyviä luento- ja keskustelutilaisuuksia eri kohderyhmille.

Oppivelvollisten opiskelijoiden huoltajat:
Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkku

  • Lieto ja Uusikaupunki 2.12.2021 klo 17-18 (Teams)
  • Loimaan 15.12. klo 17-18 (Teams)

Opiskelijat:

VERSO-ohjelma

  • kaikki toimipaikat ti 25.1.2022 klo 8:30-10.

Ryhmät osallistuvat Teams-luennolle sen opettajan johdolla, jonka tunnit silloin lukujärjestyksessä. Luennon sisällön painopiste on kohtaamisessa, hyvinvoinnin lisäämisessä ja kiusaamisen ennaltaehkäisemisessä.

Opetus- ja ohjaushenkilöstö:

Ville Koikkalainen

  • kaikki toimipaikat ma 3.2022 klo 15-16

Arjen toimintatavat: kuinka kiusaamista on mahdollista ennaltaehkäistä, miten kiusaaminen havaitaan ja kuinka kiusaamiseen puututaan.

Lisätietoja: laatupäällikkö Anne Mähönen ja opettaja Monika Lindström-Uuttu

Yleisiä tiedotteita

Yhtymävaltuuston 7.12.2021 kokouksen pöytäkirja
Yhtymävaltuuston kokouksen pöytäkirja on luettavissa Novidan www-sivuilla kohdassa yhtymävaltuuston esityslistat_poytakirjat Koulutuskuntayhtymä/hallinto ja päätöksenteko/yhtymävaltuuston pöytäkirjat ja esityslistat. Lisätietoja antaa kuntayhtymäjohtaja puh. 040 900 8450.

Kuvia ja tapahtumia

Oppimisvalmiuksia tukevat opinnot eli OPVA- opinnot Uudenkaupungin Novidassa 6.9.2021- 5.12.2021
Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon tähtäävä ryhmä aloitti opintonsa 6.9.21. Ryhmässä on 12 opiskelijaa. Ryhmä on opiskellut pääsääntöisesti 6 h päivässä. Opva-opintoja on kyseiselle ryhmälle toteutettu ajalla 6.9.21- 5.12.2021 ja nyt ryhmä on aloittanut ammatillisen tutkinnon osan opiskelun siten, että Opva-opinnot jatkuvat rinnalla maaliskuuhun 2022 asti. Opva-opinnot ovat sisältäneet viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, digitaitoja, numerotaitoja, elämänhallinnan taitoja sekä sosiaali- ja terveysalan taitoja. Useat opiskeltavat aiheet ovat nousseet opiskelijoiden tarpeista.

Hyvän ja turvallisen opiskeluilmapiirin luomisessa auttoivat oma kotiluokka, omat istumapaikat, omat kansiot, oma WhatsApp-ryhmä ja tiivis aloitusviikko ryhmää opettavien opettajien kanssa. Ryhmäytymistä on tuettu koko syksyn ajan. Opiskelijat ovat ystävystyneet keskenään ja ovat tekemisissä vapaa- ajallakin. Ryhmä on mielellään ja aktiivisesti osallistunut Novidan tapahtumiin ja teemapäiviin. Ryhmän vahvuuksina ovat olleet huumori ja hyvät tunnetaidot. Kulttuuritaustat eivät ole vaikuttaneet opiskeluun, vaikka ryhmässä on opiskelijoita 11 eri maasta.

Uudenkaupungin OPVA-ryhmässä on hyvä opiskeluilmapiiri.

OPVA-ryhmäläiset lähettävät viikkotiedotteen lukijoille joulutervehdyksensä.

Terveisiä SITRA-hankkeen leiriltä Saksasta!
Kansainvälinen SITRA-hanke (Sustainability in the Rural Areas) on ollut käynnissä jo vuodesta 2018 ja viikolla 48 pidettiin Saksassa, Hildesheimissa, hankkeen päätösleiri. Hankkeen pääteemana on ollut kestävä kehitys maaseudulla ja siihen kuuluu oppilaitoksia kuudesta eri Euroopan maasta. Novidasta lähtivät leirille Saksaan opettajat Kirsi Lähde ja Mari Laihonen, kv-koordinaattori Josefiina Rausmaa sekä maatalousalan opiskelijat Eetu Uusitupa ja Jaakko Noki Loimaalta ja cateringalan opiskelija Niko Tuomi Uudestakaupungista. Opettajat osallistuivat leiriviikon aikana koulutukseen ja opiskelijat työskentelivät ryhmätyötehtävän parissa, joka esiteltiin yleisölle leirin päätöspäivänä. Opiskelijoiden esitystä pääsi seuraamaan myös netin kautta Suomesta ja muista osallistujamaista käsin.

Joulukuussa 2021 päättyvä SITRA-hanke on ollut onnistunut esimerkki Novidassa toteutettavasta kansainvälisestä toiminnasta ja se on tarjonnut hienoja elämyksiä ja kokemuksia useille opiskelijoille ja leireille osallistuneille opettajille. Hankkeen lopputyönä julkaistaan käsikirja (Handbook), jossa kuvataan hankkeen leirien sisältöä ja annetaan esimerkkejä opetuksesta hankkeen eri maissa.

Lisätietoja leiristä ja kansainvälisestä toiminnasta yleisesti antaa kv-koordinaattori Josefiina Rausmaa puh. 044 0901326, josefiina.rausmaa@novida.fi

 

Opiskelijat esittelivät ryhmätyötehtävänsä leirin päätöspäivänä.

Esityksiä päästiin seuraamaan myös netin kautta Suomesta ja muista osallistujamaista.

Kuvassa Suomen edustajat

Ryhmäkuva SITRA-hankkeen leiriltä