Rehtorit tiedottavat
Arviointi- ja seurantatyöryhmä tiedottaa
Arviointi- ja seurantaryhmä on kokoontunut jälleen 8.11.2023. Ryhmän puheenjohtajana toimii Timo Kulmala ja sen muut jäsenet ovat: Santtu Palokangas, Suvi Laurikkala, Sanni Kouki, Sanna Rämö, Esa Mustalahti, Arja Ääri ja pääluottamusmies Tero Aaltonen. Mukana kokouksessa olivat myös koulutuspäälliköt sekä Eveliina Hyytiä.
Käsiteltävinä asioina olivat Loimaan työaikakokeilun kokemukset, työaikasuunnitelmien kuluvan ja tulevan vuoden tilannekartoitus, työajan seurannan vaikutus palkkaan ja sitomattoman työajan kirjaamiseen sekä resurssointiin liittyvät kysymykset.
Kokouksen keskustelu oli hyvää ja yhteisesti sovittiin muun muassa siitä, että ajankohtaisinfojen varaukset tehdään ensi kalenterivuonna opettajille valmiiksi työjärjestyksiin. Loimaalla tarkennetaan asiaa vielä myöhemmin.
Seuraavassa kokouksessa 29.11.2023 työryhmän tavoitteena on päivittää voimassa olevaa Novidan soveltamisohjetta.
Tässä linkki vuoden 2023 Arviointi- ja seurantaryhmän muistioihin: Arviointi- ja seurantatyöryhmän muistiot vuodelta 2023
Kaikki työryhmän muistiot menneiltä vuosilta löytyvät intrasta.
Lisätietoa päätöksistä ja työryhmän toiminnasta saa ryhmän jäseniltä.
Päälliköt tiedottavat
Novidan verkkopedagoginen käsikirja
https://ims.lskky.fi/servlet/doc/629/approved/file