Kuntayhtymäjohtaja tiedottaa
Henkilökunnan sairauspoissaolomenettely
Novidassa on sairauspoissaolojen ilmoittamisessa ja työnantajalle toimitettavien todistusten osalta palattu koronaa edeltävään käytäntöön. Lisätietoja antavat esimiehet.
Korona pikatestit ja hengityssuojaimet
Kuntayhtymän varastoihin on jäänyt jonkin verran korona pikatestejä sekä hengityssuojaimia. Koska on tarkoituksenmukaista, että tuotteet tulevat hyötykäyttöön, henkilökunta voi tiedustella testejä ja suojaimia toimipaikkojen rehtoreilta.
Ammatillisen koulutuksen rahoitus 2023
Hallituksen viimeisessä budjettiriihessä on sovittu, että rahoitus kasvaa 22 milj. euroa sis. indeksikorotuksen. Lisäksi hallitus tulee lisäämään rahoitusta hoiva-avustajien koulutukseen myöntämällä Jatkuvan oppimisen ja palvelukeskukselle (JOTPA) lähes 11 milj. euron lisärahoituksen.
Organisaation kehittäminen 2023
Henkilökunta on kertonut mielipiteensä siitä, minkä kolmen ehdotetun organisaatiomallin pohjalta työtä tulisi jatkaa. Kysely lähetettiin n. 260 työntekijälle ja siihen vastasi 97 (vastausprosentti n. 37). Eniten kannatusta (n. 55 %) sai ehdotus, jossa lähdemme kehittämään organisaatiota nykyisestä muutetulla mallilla. Kyselyn tulokset saatetaan yhtymähallituksen tiedoksi syyskuun kokouksessa. Lisätietoja tuloksista antavat valmisteluryhmän jäsenet.
Kuvallinen henkilökortti
Johtoryhmässä on keskusteltu henkilökunnan käytössä olevan kuvallisen henkilökortin vähäisestä käytöstä. Kortin nähdessään opiskelijoiden ja Novidassa asioivien henkilöiden on helppo tietää, kuka on talon henkilökuntaa. Novidan toimipaikkojen opintotoimistoissa on valmius kuvallisten henkilökorttien tekemiseen henkilökunnalle. Johtoryhmä totesi, että koko henkilökunnan tulee käyttää työpaikalla henkilökorttia. Lisätietoja antavat johtoryhmän jäsenet sekä rehtorit.
Rehtorit ja apulaisrehtorit tiedottavat
Liedossa ja Ukissa tapahtuu, nyt myös iltaisin
Viime vuosien aikana Liedon toimipaikan opiskelijamäärä on ollut merkittävässä kasvussa. Lauantaina 10.9. aloitettiin Liedossa uutena koulutuksena sähköalan ilta- ja monimuotokoulutus, joka tähtää sähkö- ja automaatioalan perustutkintoon. Sähköasentajan iltaryhmässä aloitti nyt 15 opiskelijaa.
6.9. Liedossa aloitti ilta- ja monimuoto-opiskelijoina 10 opiskelijaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinto-opinnot. Uudessakaupungissa puolestaan aloitetaan 12.9. englannin kielellä tuettu sosiaali- ja terveysalan perustutkinto-opinnot. Koulutukseen on nyt valittu 9 opiskelijaa. Edelleen Uudenkaupungin toimipaikassa aloittaa 26.9. vammaistyön osaamisalan oppisopimusryhmä. Tällä hetkellä on 7 opiskelijaa hyväksytty koulutukseen.
Liedossa 15 opiskelijaa aloitti 28.2. logistiikka-alan perustutkinto-opinnot, ja nyt syksyllä 12.9. aloittaa vastaava toinen ryhmä 12 opiskelijan voimin. Koulutus tähtää yhdistelmäajoneuvokuljettajan pätevyyteen. Uudet logistiikan opiskelutilat otetaan käyttöön Liedon Vakiotie 4B:ssä 1.10.2022 alkaen.
Liiketoiminnan perustutkinto-opinnot on mahdollista suorittaa sekä Uudessakaupungissa että Liedossa 4.10.2022 alkaen ilta- ja monimuoto-opintoina. Tällä hetkellä hyväksyttyjä hakijoita on Liedossa 9 ja Ukissa 6 opiskelijaa.
Kaikkiin yllä oleviin koulutuksiin on haku edelleen käynnissä ja joitakin hakemuksia on vielä käsittelemättä, joten oletettavaa on, että opiskelijamäärä ryhmissä tulee kasvamaan.
Lisätietoja saa apulaisrehtori Juha Jokiselta puh. 050 376 1040 ja koulutuspäälliköiltä Paulalta, Aleksilta ja Suvilta.
Syksyn 2022 ylioppilaskirjoitukset alkavat maanantaina 12.9.
Syksyn ylioppilaskirjoitukset alkavat äidinkielen lukutaidon kokeella. Novidan lukiossa kokeisiin on ilmoittautunut yhteensä 112 kokelasta. Suurin osa on lukion opiskelijoita Loimaalta mutta joukossa on myös ammatillisia opiskelijoita Loimaalta, Uudestakaupungista sekä Liedosta. Uudenkaupungin ammatilliset opiskelijat tekevät kokeensa Uudenkaupungin lukiossa ja Liedon ammatilliset opiskelijat Liedon lukiossa.
Syksyn kirjoitusten aikataulu:
Ma 12.9. äidinkieli, lukutaidon koe
Ke 14.9. maantiede, yhteiskuntaoppi, kemia, terveystieto, uskonto
Pe 16.9. englanti, pitkä oppimäärä
Ma 19.9. ruotsi, pitkä ja keskipitkä oppimäärä
Ti 20.9. matematiikka, lyhyt ja pitkä oppimäärä
To 22.9. filosofia, psykologia, historia, fysiikka, biologia
Pe 23.9. äidinkieli, kirjoitustaidon koe, Suomi toisena kielenä koe
Ma 26.9. vieras kieli, lyhyt oppimäärä
Lisätietoja antaa lukion rehtori Hannu Lahti.