Kuntayhtymäjohtaja tiedottaa
Johtoryhmässä todettua
Kaikki kuntayhtymän avoimet työpaikat kerrotaan myös viikkotiedotteessa. Viikkotiedotteessa kerrotaan lisäksi toimipaikkojen ja toimipisteiden asioista, jotka jokaisen meistä on hyvä tietää, vaikka asia ei aina juuri meitä koskisi. Viikkotiedotteessa kerrotaan myös sellaisten henkilöiden poissaoloista, jotka tuottavat palveluita useille eri tahoille ja joita henkilökunta usein tavoittelee. Tällaisia ovat mm. esimiehet, hallinnon ja talouden palveluita tuottavat henkilöt, opintosihteerit jne. Esimiehen tulee huolehtia, että poissaolosta kerrotaan myös viikkotiedotteessa. Lisätietoja antaa johtoryhmä.
Kuntayhtymän metsäomaisuuden hoitaminen
Metsäomaisuuden hoidosta vastaa kuntayhtymän kiinteistöpäällikkö, joka tekee yhteistyötä metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Kuten kuntayhtymän muutakin omaisuutta, myös metsää hoidetaan ja hakkuita toteutetaan metsänhoitoyhdistyksen laatiman suunnitelman mukaisesti. Lisätietoja antaa kiinteistöpäällikkö.
Sähköinen arkistointi ja sopimushallinta
Talous- ja hallintojohtaja on tutkinut erilaisia vaihtoehtoja lakisääteisen sähköisen arkistoinnin toteuttamiseksi ja samassa yhteydessä selvittänyt myös sähköistä sopimushallintajärjestelmän hankintaa. Näyttää vahvasti siltä, että kuntayhtymä hankkii nämä digitaaliset osiot osaksi jo käytössämme olevaa Dynasty-järjestelmää. Lisätietoja antaa talous- ja hallintojohtaja.
Sähköinen allekirjoitus
Kuntayhtymän käyttämään Visma Sign -sähköisen allekirjoituksen oikeuksia tullaan laajentamaan opintosihteereille. Kuntayhtymä selvittää, onko mahdollista ja millä aikataululla laajentaa sähköinen allekirjoitus myös opiskelijoille annettaviin todistuksiin. Eräät ammattikorkeakoulut allekirjoittavat todistukset sähköisesti. Lisätietoja antaa talous- ja hallintojohtaja ja tietohallintopäällikkö.
Talous- ja hallintojohtaja tiedottaa
Kevan eläkeinfotilaisuus
Lähiaikoina eläkkeelle siirtyvien kannattaa kuunnella Kevan eläke-info. Webinaari järjestetään 10.5.2022 klo 17.00–18.30. Mukaan otetaan 1500 ensin ilmoittautunutta. Linkki ilmoittautumiseen; https://www.keva.fi/tapahtuma/elakeinfo-10.5.2022/
Kelan eläkeasiantuntijat kertovat
– vanhuuseläkkeestä ja osittaisesta varhennetusta vanhuuseläkkeestä
– eläkkeen määrään vaikuttavista asioista
– eläkkeen hakemisesta ja maksamisesta
– työskentelystä eläkkeen aikana
– miten valmistautua henkisesti uuteen elämänvaiheeseen.
Tukihenkilöstön piknik-risteily
Perinteinen tukihenkilöstön piknik-risteily toteutetaan perjantaina 17.6.2022 parin vuoden tauon jälkeen. Kaikille hallinto- ja tukipalveluiden työntekijöille lähetetään ilmoittautumislomake ja lisäinfoa risteilystä vielä tämän kuun aikana. Jos et ole saanut kuun loppuun mennessä ilmoittautumislomaketta/sähköpostia, niin ota yhteyttä marko.merikanto@novida.fi . Osallistuminen on vapaaehtoista.
Risteilyn aikataulu:
Turku-Maariahamina klo 08.45-14.10, laivan vaihto
Maarianhamina-Turku klo 14.25-19.50.
Menomatkalla laiva on M/S Viking Glory, paluumatkalla M/S Viking Grace.
Rehtorit ja apulaisrehtorit tiedottavat
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus, Jotpa (https://jotpa.fi/)
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (lyhyemmin JOTPA) on uusi viranomainen, joka edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen perustaminen on osa laajempaa jatkuvan oppimisen uudistusta.
Palvelukeskusta koskeva laki tuli voimaan 1.9.2021, ja palvelukeskus toimintansa aloitti samana vuonna.
Palvelukeskuksen tehtävät
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus
– analysoi työelämän osaamis- ja työvoimatarpeita
– rahoittaa työikäisille tarkoitettuja koulutuksia
– kehittää tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja
– tukee alueellista ja muuta yhteistyötä
– osallistuu jatkuvan oppimisen digitaalisen palvelukokonaisuuden kehittämiseen.
Jotpan valtionavustushaut keväällä 2022 kohdentuvat seuraaviin aihepiireihin:
– Koronapandemian lyhyt- ja pitkäaikaisvaikutusten hoito (erityisesti majoitus-, ravitsemis- ja matkailuala sekä kulttuuri- ja tapahtuma-ala)
– Täydentävät ja pätevöittävät opinnot sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä varhaiskasvatuksessa
– Digitalisaation ja vihreän siirtymän edistäminen.
Valtakunnallisia osaamiskapeikkoja on kuvattu julkaisussa (https://jotpa.fi/openfile/114).
Pedogoginen rehtori valmistelee Novidan hakemusta.
Päälliköt tiedottavat
Novidan lääkevarastot ja opiskelijat
Opiskelijoille ei saa antaa mitään lääkkeitä Novidan henkilökunnan toimesta. Jos opiskelija tarvitsee särkylääkettä, hänellä pitää olla tarvittavat lääkkeet itsellään, tai hänet ohjataan terveydenhoitajan luokse.
Ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa emme säilytä opiskelijoiden lääkkeitä. Jos opiskelijalla on jokin peruslääkitys, jota hän päivän aikana tarvitsee, tulee hänellä itsellään olla nämä lääkkeet mukana. Yllättävissä terveydellisissä oireissa opiskelija ohjataan ottamaan yhteyttä opiskeluterveydenhoitajaan ja kiireellisissä asioissa avosairaanhoidon kiirevastaanotolle.
Jossain erityisissä sairaustapauksissa, voi erityisen tuen päätöksellä, joka on viranhaltijapäätöksellä hyväksytty, saada asiaan poikkeuksen. Lisätietoja antaa työsuojelupäällikkö p. 040 900 1295.
Kuvia ja tapahtumia
PEMA Base Camp 13.4.2022
Sähkö- ja automaatioalan opiskelijat opettajien johdolla olivat tutustumassa PEMA Base Camp -koulutusohjelmaan 13.4.2022. Esittelijöinä toimivat Pemamek Oy:n Jesse Viitanen ja Risto Rehakka. https://pemamek.com/fi/yleinen-fi/pemamekin-ja-novidan-koulutusohjelma-pema-base-camp-opiskelijoille/. Koulutusohjelmasta kiinnostuneiden opiskelijoiden vanhemmat ovat tervetulleita tutustumistilaisuuteen Pemamekille 21.4. klo 17 alkaen. PEMA Base Camp on ohituskaista työelämään – koulutusohjelmaan haku on auki 4.5.2022 asti. Lisätietoja koulutusohjelmasta antavat koulutuspäälliköt Iiro Aaltonen, Kari Valtanen ja apulaisrehtori Jouko Tevasaari.