Kuntayhtymäjohtaja tiedottaa

Yhtymähallituksen huhtikuun listalle on tulossa mm.
– Uudenkaupungin vuokrasopimus (jos kaupungin asiakäsittely onnistuu aikataulussa)
– Osavuosisuunnitelma1
– Henkilöstökertomus 2020
– Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2021
– Kuorma-auton hankintapäätös
– Uudenkaupungin Viikaistenkadun kattoremontin urakoitsijan valinta

Ylioppilaskirjoitukset
Novidan yo-kirjoitukset sujuivat ennakkosuunnitelman mukaisesti eikä korona aiheuttanut odottamattomia yllätyksiä.

Etätyömahdollisuutta selvitetään
Johtoryhmä päätti lokakuussa 2020 työryhmän perustamisesta etätyöselvitystä varten. Selvitys tehdään kuntayhtymäjohtajalle. Yhtymähallitus on 27.10.2011 päättänyt kuntayhtymän tiettyjen henkilöstöryhmien etätyömahdollisuudesta. Työryhmän tehtävänä on selvittää kuntayhtymän etätyökäytännön päivittämistarvetta ja mahdollista laajentamista eri henkilöstöryhmiin. Työryhmän puheenjohtajaksi ja ryhmän koollekutsujaksi valittiin talous- ja hallintojohtaja Jukka Haapala ja sihteeriksi pedagoginen rehtori Petri Lähde. Lisäksi työryhmään kutsutaan kuntayhtymän pääluottamusmiehet Eveliina Hyytiä (JUKO), Hanna Reunanen (Jyty) ja JHL:stä. Työryhmä voi kutsua asiantuntijajäseniä, jotka eivät osallistu työryhmän päätöksentekoon.

Työryhmä piti viime viikolla ensimmäisen kokouksensa. Tavoitteena on, että ryhmä jättää kuntayhtymäjohtajalle ehdotuksensa alkusyksystä. Päätösvalta etätyöstä ja sen mahdollisesta  laajentamisesta kuuluu yhtymähallitukselle.

Rehtorit ja apulaisrehtorit tiedottavat

Yhteishaku on päättynyt
Novidaan haki kaikkiaan 392 ensisijaista hakijaa, joista ammatilliseen koulutukseen 330 ja lukioon 62 hakijaa. Liedon toimipaikkaan oli 42, Uudenkaupungin vastaavasti 115 ja Loimaan toimipaikkaan 173 ensisijaista hakijaa. Suosituin ala oli niin Liedon kuin Uudenkaupunginkin toimipaikassa sähkö- ja automaatiotekniikka, Loimaalla taas logistiikka. Valmaan oli hakijoita Uudessakaupungissa 10 ja Loimaalla 13. Tästä liitteestä pääset katsomaan kaikkien alojen hakijamääriä ja vertaamaan niitä edellisvuoden vastaaviin määriin.

Lisätietoa asiasta antavat rehtorit ja koulutuspäälliköt.

Simulointi ja osaajapula aiheina meri- ja valmistavan teknologiateollisuuden aamussa
Novidan koordinoiman Älykäs ennakointi -hankkeen ennakointitilaisuudessa 24.3. alan yritykset, oppilaitokset ja sidosryhmät saivat tietoa siitä, mitä alan osaajapula tarkoittaa. Aiheesta alusti Teknologiateollisuus ry:n aluepäällikkö Teppo Virta. Teknologia-alustuksessa puolestaan Ideal Grp:n johtaja Mikko Vehviläinen valotti simuloinnin hyötyjä. Molemmista aiheista päästiin myös kommentoimaan.

Ennakointitilaisuuteen osallistui noin 50 edustajaa yrityksistä, oppilaitoksista ja sidosryhmistä. Alustusten aiheista keskusteltiin kahdeksassa pienryhmässä.
– Teknologiateollisuus tarvitsee yli 53 000 osaajaa lisää aikavälillä 2018–2021. Mistä osaajat otetaan, kysyi alustuspuheenvuorossaan Teppo Virta.

Osaamispulaa kommentoitiin tiiviiseen tahtiin. Tekniikan alan houkuttelevuutta ja imagoa haluttiin nostaa monessa pienryhmäkeskustelussa. Yhtenä ratkaisuna tuotiin esiin maahanmuuttajille suunnatut ammatilliset koulutukset.

Simuloinnin mahdollisuuksista kilpailukyvyn lisääjänä puhui Ideal Grp:n Mikko Vehviläinen, joka johtajan työssään keskittyy valmistavan liiketoiminnan ratkaisuihin. Vehviläinen esitteli tuotannon tilanteita, joihin simulointi sopii ratkaisuksi ja toi keskusteluun myös konkreettisia esimerkkejä. Simuloinnilla voidaan hänen mukaansa esimerkiksi virtaviivaistaa prosesseja, suunnitella tuotannon lay-outia ja investointeja sekä myös oppia virheistä. Kun dataa kerätään ja analysoidaan jatkuvasti, prosesseissa on sen myötä mahdollista päästä jatkuvan parantamisen malliin. Osallistujat toivoivat keskustelussa erityisesti, että simulaatiomallit tulisivat käyttöön varsinkin vihreän tuotannon alueella.
Lue lisää, miten alustuksia kommentoitiin ja tutustu materiaaliin osoitteessa https://ennakointiakatemia.fi/simulointi-ja-osaajapula-aiheina-meri-ja-teknologiateollisuuden-aamussa/
Lisätietoa hankkeesta antaa projektipäällikkö Anneli Frantti puh. 040 751 4505

Yleisiä tiedotteita

Uraohjaajat Tiina ja Riitta
Oma Polku hankkeen uraohjaajien Tiinan ja Riitan infot käynnistyvät täydellä teholla ja mielenkiintoisilla aiheilla.
Katso täältä infojen aiheet ja osallistu!