Novidan apulaisrehtorit Juha Jokinen ja Jouko Tevasaari jäävät eläkkeelle syksyn aikana. Läksiäisiksi juttelimme heidän kanssaan maailman ja koulutyön muuttumisesta: tiukat teorialuennot ovat vaihtuneet opettajan ohjaavaan rooliin ja tuppisuista opiskelijoista on tullut vuosien mittaan avoimempia. Myös yrityksille muutos on ollut iso, kun opiskelijoiden lyhyistä työharjoitteluista on siirrytty nykyisiin pitkiin koulutus- ja oppisopimuksiin, joiden myötä työpaikoilla ollaan iso osa opiskeluajasta. Molempien apulaisrehtorien pitkällä uralla työyhteisö on ollut kantavana voimana.

– Tässä työssä parasta on ollut vahva yhteisöllisyys, kollegat ovat olleet tukena työssä ja opiskelijoiden joukosta on vuosien varrella tullut todellisia huipputyyppejä vastaan. Monen kanssa vaihdetaan kuulumisia vuosienkin jälkeen, summaa 35 vuoden Novida-uraansa apulaisrehtori Juha Jokinen Uudestakaupungista.

–  Olen mielelläni puhunut joukkuepelaamisen ja yhteisten sääntöjen puolesta, ja se on toiminut meillä hyvin, sanoo puolestaan urheilutaustastaankin tunnettu apulaisrehtori Jouko Tevasaari Loimaalta, yli 37 työvuoden kokemuksella.

 – Hienoja hetkiä uran varrella ovat olleet esimerkiksi ne, kun opiskelija oivaltaa, miksi hän opiskelee. Kun hän huomaa olevansa omalla alallaan ja opiskelevansa ihan itsensä vuoksi. Tykkään kannustaa, ja omana mottonani on, että aina kannattaa yrittää, hän jatkaa.

Yrityksiltä tietoa osaamistarpeista

Jouko Tevasaari tuli Novidaan tai silloiseen Loimaan ammattikouluun LVI-alan opettajaksi Loimaalle 1986, Juha Jokinen pari vuotta myöhemmin sähköalalle Uuteenkaupunkiin 1988. Tuohon aikaan opiskelijat istuivat luokissa tai työskentelivät työsaleissa kello 8–16, paitsi perjantaisin, jolloin päästiin jo kahdelta. Kaksivuotisista ammattikoulututkinnoista siirryttiin tuolloin juuri kolmivuotisiin, ja työharjoitteluun opiskelijat menivät 4 viikoksi viimeisenä vuonna. Yritysyhteistyötä tehtiin kuitenkin monella muulla tavalla.

– Yrityksiltä tuli jo tuolloin näkemyksiä siihen, millaista osaamista alueelta puuttuu. Esimerkiksi Kemiran (nykyisin Yara) kanssa yhteistyössä käynnistimme kemiantekniikan perustutkinnon vuosituhannen vaihteessa vuonna 2000 Uudessakaupungissa, ja meillä oli oppilaitoksessa pienlannoitetehdaskin. Jatkumona meillä on nykyään prosessiteollisuuden perustutkinto, mistä valmistuu opiskelijoita laajasti eri teollisuuden aloille, esimerkiksi elintarviketeollisuuteen, Jokinen sanoo.

– Pienten yritysten kanssa tehtiin aiemmin enemmän yhteistyötä, kun opiskelijat menivät harjoitteluun vasta aivan opiskelun loppuvaiheessa. Moni pienyrittäjä sai sitä kautta hyvän harjoittelijan rinnalleen. Nyt tätä on suunniteltava tarkasti, kun opiskelijat lähtevät kentälle jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja tarvitsevat ”raakileina” enemmän ohjausta. On kuitenkin erittäin tärkeää huomioida myös pienemmät yritykset osana perustehtäväämme, eli paikallisen elinkeinoelämän palvelemista. Ikäluokkien pieneneminen ja työvoimapula aiheuttavat harmia, jatkaa Tevasaari.

Molemmat apulaisrehtorit korostavat työelämän kanssa käytävää jatkuvaa keskustelua osaamistarpeista ja työtehtävien muuttumisesta sekä nuoria tulokkaita että aikuiskoulutettavia ajatellen. Jo työssä olevien osalta on tärkeää havaita osaamiskapeikkoja ja lisäkoulutustarpeita, ja tarjota niihin tukea.

Tiivistä teoriaa ja täysiä opiskelijaryhmiä

Jokisen ja Tevasaaren työn alkutaipaleella opettaja oli luokan auktoriteetti, joka opetti teoriat ja määräsi tehtävät. Teoria-aiheet olivat monesti syvällisiä, esimerkiksi matematiikan logaritmeja ja fysiikan ilmiöitä taustaksi käytännölle. Henkilöstön joukossa ei ollut myöskään psykologeja tai kuraattoreita, ja opinto-ohjaukseen annettiin pari viikkotuntia vasta 1990-luvun alussa.

– Tuohon aikaan opettaja oli kotiin yhteydessä vain, jos oli tapahtunut jotain todella hälyttävää. Kotoa tuli myös aina tukea opettajan työlle, ja puhuttelun saanut oppilas palasi usein nöyränä takaisin kouluun, muistelee Jokinen.

– Opetustyön alkuaikoina ammattikoulujen tutkinnot olivat suosittuja. Ryhmät tulivat aina täyteen ja kaikki eivät edes päässeet kouluun, kun keskiarvon perusteella valittiin. Töitä kuitenkin oli tarjolla kouluttamattomillekin. Maailma on nyt muuttunut niin, että lähes kaikki työnantajat vaativat nykyään tutkinnon. Opiskelijoiden poissaoloihin tartutaan, ja tarjolla on paljon tukitoimia opintojen edistämiseksi, sanoo Tevasaari.

Molemmat apulaisrehtorit miettivät myös opettajan omaa roolikuvaa: Opettajan työssä on pitkään korostunut työn tekeminen yksin ja sinnikkäästi puurtamalla. Vielä reilut 10 vuotta sitten opettaja oli jatkuvasti luokkansa kanssa ja vastasi kaikesta, ei ollut muita palveluja.

Viestinä kollegoille apulaisrehtorit painottavat, että maailma on muuttunut tässäkin, ja omaa jaksamista pitää yhä enemmän arvostaa. Lisäkäsiä on saatavilla mm. ohjaukseen, erityiseen tukeen ja opiskelijaterveyteen. Apua voi ja kannattaa pyytää matalalla kynnyksellä.

Avoimet opiskelijat, sirpaleisen maailman haasteet

Entäs sitten opiskelijat, miten he ovat muuttuneet?

– Opiskelijat istuivat ennen luokassa hiljaa, ja tietoa kaadettiin päähän. Tänä päivänä opiskelijat ovat hyvin avoimia kertomaan asioitaan. Toisaalta tämä antaa paljon itselle ja tuo ymmärrystä opiskelijan paineista ja haasteista, toisaalta tämä ohjaus- ja kasvatusrooli vie myös aikaa asiasisällön opettamiselta, pohtii Tevasaari.

– Iso muutos opiskelijoiden käyttäytymiseen on tullut myös älypuhelimien myötä, ja sille asialle pitäisi nopeasti miettiä ratkaisuja. Puhelin vie keskittymiskykyä ja syö myös vapaa-aikaa. Moni unohtaa liikkua ja nukkua, mikä näkyy sitten opinnoissa ja työpaikoilla. Meidän pitäisi miettiä, mihin älylaitetta oikeasti tarvitaan, ja milloin se pidetään kiinni, sanoo puolestaan Jokinen.

Muutoksen vuodet ovat tuoneet paljon hyvääkin. Opiskelijoilla on mahdollisuus henkilökohtaisiin osaamispolkuihin ja lisääntyvien oppisopimusten myötä työhön päästään käsiksi jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa opintoja. Pohdittavana on, voisiko tutkintojen nykyistä laajuutta jopa tiivistää.

Haastattelun lopuksi kysyn Juhalta viestiä kollegalle:

– Olemme niin hyviä kavereita, että ehdotan Joukolle, että kunhan tästä eläkepäivät syksyllä virallisesti alkavat, niin mennään käymään yhdessä kahvilla!

Etappeja aikajanalla:

Juha Jokinen

Ennen opetustyötä teknikkona elektroniikkateollisuudessa

1988 Sähköalan ammattiaineiden opettaja, Uusikaupunki, Novida

1990-luvulta alkaen opinto-ohjaaja, ja 2000 lähtien kokopäiväinen opo, myös tietotekniikan ja kaksoistutkinto-opiskelijoiden matematiikan opettamista

2011 apulaisrehtorin työ

Eläkkeellä aion alkajaisiksi tehdä klapeja ensi talveksi, sitten alkaa terassin rakentaminen. Luonnossa liikkuminen, marjastus ja matkailu saavat jatkossa enemmän aikaa. Aikataulujen vapaus on hieno juttu.

Jouko Tevasaari

Ennen opetustyötä LVI-teknikkona työnjohdon, suunnittelun ja myynnin töitä.

1986 LVI-alan opettaja, Loimaan ammattikoulu

1992 alkaen osastonjohtajana ja tiimivastaavana, myös sähköalan, matematiikan ja tietotekniikan opetustyötä
Oma kouluttautuminen tietotekniikan insinööriksi ja YAMK-tutkintoon

2013 koulutuspäällikkö ja 2014 apulaisrehtorin työ

Eläkkeellä aion jatkaa urheiluharrastuksia, hiihtämistä ja lenkkeilyä. Golf-kenttiä tulee kesällä kierrettyä. Tulossa on myös remonttihommia mm. ikkunoiden vaihto ja lämmitysjärjestelmän päivittäminen ovat suunnitelmissa. Matkusteluunkin on tulevaisuudessa enemmän aikaa.