Talous- ja hallintojohtaja tiedottaa
Arkistonhoitaja Saija Rinne eläkkeelle
Arkistonhoitaja Saija Rinne siirtyy vanhuuseläkkeelle vuosilomien kautta. Viimeinen työssäolopäivä Saijalla oli viime keskiviikkona – työuraa Saijalle kertyi saman työnantajan parissa lähes neljä vuosikymmentä. Kuntayhtymän ja oppilaitoksen nimi ehti jo tuossa ajassa muuttua monesti. Saijalle suuri kiitos monivuotisesta työpanoksesta.
Saijan työtä arkistonhoitajana jatkaa Tarja Huhta.
Päälliköt tiedottavat
Hanketoiminta Novidassa
Uudessa organisaatiossa hanketoiminta siirtyy kehityspäällikkö Paula Kairiselle. Muutetaan hankekäytäntöjä siten, että jatkossa opettajat ja muut hankeraportteja kirjaavat työntekijät lähettävät kuukausittaisen hankeraporttinsa ensin omalle koulutuspäällikölleen, joka toimittaa ne kehityspäällikölle. Näin pystytään paremmin reaaliajassa seuraamaan sitä, että opettajille resursoidut hanketunnit tulevat tehdyiksi.
Lisätietoa asiasta antaa kehityspäällikkö Paula Kairinen
Pro Opetustilat -hanke käynnistyy
Pro Opetustilat -hanke on saanut Maa- ja metsätalousministeriöltä myönteisen rahoituspäätöksen. Hanketta koordinoi Hämeen ammattikorkeakoulu, ja se toteutetaan 1.8.2023-30.9.2024. Novidan koulutilan budjetti on n. 15 000 €. Hankkeessa kootaan yhteen Suomen kaikki luonnonvara-alan oppilaitosten maa-, puutarha- ja metsätilat kartoittamalla näiden maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman (MISU) mukaiset toimet sekä määritellään oppimisympäristöjen kokeilutoiminnan painopisteet. Hankkeenselvityksessä tuodaan esille oppimisympäristöjen mahdollisuudet jatkokäytöstä tutkimusalustoina ja yritysyhteistyössä. Oppilaitoksista saatavaa tietoja voidaan käyttää paremmin vertaisoppimisessa, oppilaitosyhteistyön laajentamisessa ja toimintojen profiloinnissa.
Lisätietoja: hankkeen projektipäällikkö Tuomas Levomäki, laatupäällikkö Anne Mähönen
Novidan intranetin nimi ratkennut
Novidan intranetin nimikilpailuun saatiin 22 nimiehdotusta, joista pedagogisen kokouksen osallistujat äänestivät suosikkiaan perjantaina. Intranetin nimeksi valittiin eniten ääniä saanut ehdotus Novintra, joka oli myös eniten ehdotettu nimi.
Nimikilpailuun osallistujien kesken suoritetussa arvonnassa onnetar suosi Tarja Huhtaa, Esa Mustalahtea ja Päivi Haapasaarta. Heille tarjotaan lounas henkilöstöravintolassa.
Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille!
Lisätietoja: laatupäällikkö Anne Mähönen
Yleisiä tiedotteita
Uudistuksia nettisivuilla
Novida on viime kevään aikana uudistanut nettisivuja. Päivityksillä ja uudistuksilla on pyritty lisäämään käyttäjäystävällisyyttä ja saavutettavuutta. Opinto-ohjaukselle on tehty uusi sivu, jossa opiskelijan on mahdollista varata aika opolle sähköisen varausjärjestelmän kautta.
Opiskelijalle suunnattua osiota on myös uudistettu melkoisesti. Sivulta löytyy esimerkiksi osio uudelle opiskelijalle sekä tietoa digitaalisesta opiskelijakortista. Myös opiskelupalvelut ja oppaat sivu on saanut uuden rakenteen. Ruokalistat sekä työ- ja loma-ajat löytyvät nyt saman linkin alta.
Hakijalle suunnattu hakijat ja hakupalvelut on myös saanut uuden sivurakenteen.
Hanke-esittelyille on luotu uusi oma Novidan hankkeet -sivu.
Elokuussa julkaistiin myös uusi opiskeluhuoltosuunnitelman sivu.
Lisätietoja antaa Marko Merikanto, marko.merikanto@novida.fi.